02.02.2008.

Herran temppeliin tuominen Radiossa 2.2.2008

25 Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. 26 Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. 27 Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, 28 hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: 29 -- Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. 30 Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, 31 jonka olet kaikille kansoille valmistanut: 32 valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

Sydäntalven suuri juhla on joulu, Jeesuksen syntymä. Siihen liittyvät niin kasteen juhla loppiainen kuin 40 päivää joulun jälkeen vietettävä Herran temppeliintuomisen juhlakin, jota tänään vietämme. Joulua edeltää 40 päivän paasto, valmistautumisen aika. Näin koko joulukauden voi ajatella kestävän 80 päivää. Huomenna alkaa suuri paasto. Sekin on 40 päivän pituinen ja vie meidät pääsiäiseen. Helatorstai. Herran taivaaseen astumisen juhla puolestaan on 40 päivän päästä pääsiäisestä. Kahden suurimman juhlan edellä on siis 40 päivän valmistautumisaika, paasto ja kummankin jälkeen on juhla, joka merkitsee perille pääsemistä.

On siis valmistautuminen, sitten itse juhla, Kristuksen syntymä tai ylösnousemus, ja sitten 40 päivän päästä nousu Herran temppeliin, Jumalan valtakuntaan.

Muutama viikko sitten ortodoksisissa kirkoissa luettiin evankeliumi tuhlaajapojasta. Tuhlattuaan isältä saamansa omaisuuden poika päätyi sikopaimeneksi, mistä hän sitten aloitti nousun ja paluun isän kotiin. Sinne hänet otettiin hyvin vastaan ja pojalle palautettiin kaikki perillisen tunnusmerkit. Tuhlaajapoika tiesi tulleensa kotiin, harharetki oli päättynyt eikä hänen enää tarvinnut hapuilla eikä etsiä. Hän oli perillä.

Ortodoksisen ehtoollis-jumalanpalveluksen alussa kuvaseinän eli ikonostaasin keskellä oleva niin kutsuttu kuninkaan portti avataan, kirkkoon sytytetään valot ja pappi lausuu alttaripöydän ääressä liturgian alkusiunauksen: Siunattu on Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Kuoro vastaa Amen, totisesti näin on. Meille ortodokseille jokainen liturgian alku merkitsee perille pääsemistä, voittoa, Jumalan valtakuntaan menemistä. Kristityn ihmisen kuoleman on sanottu olevan juuri tuo kokemus: Kuninkaallinen portti avataan, valo alkaa loistaa ja Jumalan valtakunta julistetaan siunatuksi, todella ja totisesti hyväksi. On hyvä saapua perille.

Herran temppeliin tuomista oli todistamassa hurskas vanhus Simeon, joka oli odottanut luvattua lohdutusta. Jeesuslapsen nähdessään Simeon tiesi, että hänen odotuksensa oli päättynyt. Jumala itse oli tullut ihmisenä maailmaan ja Simeon saattoi rauhassa lähteä. Kasteen jälkeen suoritettavassa kirkottamisessa pappi pitää lasta sylissään kirkon keskellä ja lukee juuri tuon Simeonin rukouksen. Kastettu lapsikin on tullut perille, vaikka hänellä on elämä vielä edessään. Kasteessa Kristukseen liitetty lapsi voi elää elämäänsä niin, että hän ei kaipaa mihinkään muualle, ei koe olevansa vieraassa ympäristössä eikä vietä millään tavoin vajaata elämää. Hän voi Simeonin sanoin olla rauhassa, sillä hänenkin silmänsä ovat jo nähneet pelastuksen, Kristuksen.

Meidän kaikkien ihmisten kokemukset elämästä, sen täyteydestä tai täyteyden puutteesta, kiteytyvät perille pääsemisen teemaan. Meidän on nälkä, kunnes saamme taivaallista leipää. Meidän on jano, kunnes juomme elävää vettä. Me palelemme, kunnes Pyhän Hengen säteily meitä lämmittää. Me olemme yksin, kunnes Jumala on meidän kanssamme. Me suremme, kunnes surumme muuttuu iloksi ja lopulta me kuolemme, mutta kuolemamme muuttuu elämäksi. Kun etsimme ensin Jumalan valtakuntaa, hänen pyhäkkönsä pyhintä, niin kaikki muu meille annetaan. Kannattaako siis lähteä etsimään kaikkea muuta, jos Jumalan valtakunta jää sitten löytämättä ja nälkä, jano, kylmyys ja yksinäisyys jäävät alituiseksi vaivaksemme?

Kaikilla meillä on muisto Isän kodista. Ei ainoastaan niin, että kun sinne tulemme, tunnistamme sen omaksemme vaan jopa niin, että sinne johtavalla tielläkin alamme tunnistaa jotakin tuttua ja turvallista. Sille tielle meitä tänään juhlapäivänä kutsutaan. Sinne meille näyttää tietä huomenna alkava suuri paasto, surumielisen ilon täyttämä hiljentymisen ja katumuksen suppeahko kurssi. Paasto vie meidät pääsiäiseen ja siitä jatkamme helatorstaihin, taivaaseen astumisen juhlaan ja edelleen helluntaihin, Pyhän Hengen vuodattamisen juhlaan. Olipa kirkkovuoden juhla lopulta mikä tahansa, aina meidän juhlakokemuksemme on sama:

Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Amen.

(Sivun alkuun)